LILY

Ajattelin omistaa yhden blogikirjoituksen kokonaan edesmenneelle ensimmäiselle omalle koiralleni, Lilylle.

Vuosi 2012. Loppuvuodesta ajatus omasta koirasta alkoi, ensin lähinnä vitsillä. Samana vuonna muutin omaan ensimmäiseen asuntooni. Kissat muuttivat kanssani heti kun olivat kumpikin käyneet sterilisoitavana/kastraatiossa. Kyseessä siis Tassu ja Bobby. Olin todella yksinäinen, ja halusin oikeasti jonkun joka välittäisi, olisi kanssani ja jonka kanssa saisin tehdä paljon asioita yhdessä. Koira kuulosti hyvältä. Olihan minulla kokemusta äitini koirasta Nanasta.
Katselin koiria netistä. Etsin Keltaisesta Pörssistä, olinhan siellä joskus meidän kissojenkin pennuista laittanut ilmoituksia. Myös Tori.fi:stä selailin ilmoituksia. Esimerkiksi Apulasta (lemmikkipalstat.net/ apula) en osannut silloin vielä etsiä. En vielä tuolloin tiennyt pentutehtailijoista tuon taivaallista. Myöhemmin kuitenkin jostain asiasta luin/kuulin. Perehdyin asiaan paremmin, liityin facebook ryhmään, johon pääset tästä. Keltaisessa Pörssissä kuitenkin näkyi todella houkutteleva ilmoitus kolmesta koiran pennusta, muistan vain, että eräs pentu oli nimetty Timiksi, ja olin juuri tuosta pennusta kiinnostunut, siksi nimikin oli jäänyt mieleeni. Pennut sijaitsivat Espoossa. Ajattelin että kyllähän minä Espooseen jollain pääsisin, jos ei kukaan minua veisi, niin lähtisin sitten itse vaikka bussilla. Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon, kun koiranpentua jo tosissani etsin. Puhelimeen vastasi hyvin möreä ääninen mies, ja hädintuskin sain selvää miehen puheesta. Päätin etsiä miehen puhelinnumerolla ja osoite tiedoilla tietoa netistä. Sieltähän se löytyi - hän oli suomen tunnetuin koiratrokari joka toi Virosta koiranpentuja ja myi niitä sitten halvalla suomessa. Koirien olot eivät ole olleet koskaan mitenkään erityisen hyvät, ja joku joka oli erehtynyt koiranpennun sieltä ottamaan, on myöhemmin ilmennyt koiran kanssa joitain ongelmia, agressiivisuutta, arkuutta jne.
Olin hieman musertunut, kun olin pelkän kuvan perusteella kuitenkin ollut valmis lähtemään jo hakemaan tuota koiraa. Laitoin miehelle vain ilkeän viestin perään. Olen muutenkin luonteeltani sellainen, että minun pitäisi saadaa kaikki-heti-nyt, joten tottakai ärsytti. Toki, tällaisissa asioissa, kuten koiran hankinnassa pitäisi olla ehdottomasti todella tarkka, ja harkita todella pitkään ja hartaasti onko valmis kaikkeen siihen mitä koiran kanssa käydään koko koiran elämän ajan läpi.

Myöhemmin minuun otti eräs nainen yhteyttä sähköpostitse. Kertoi että hänellä olisi koiranpentu joka on ollut hänellä vain pari viikkoa. En muista tarkkaa luovutuksen syytä enää, selitys oli kuitenkin hieman outo, mutta minua se ei haitannut. Pyysin koirasta kuvaa. Nainen osasi kertoa että koirassa olisi kleinspitziä ja että se jäisi alle polvenkorkuiseksi ja kymmenen kiloiseksi. Sehän olisi oikein ihanteellisen kokoinenkin! Olin hyvin sinisilmäinen. Nainen olisi asunut Parkanossa. Mutta itselläni kun ei ollut ajokorttia/autoa, en voinut lähteä. Pyysin äitini miestä heittämään minut. Hän suostui, mutta sovittiin että molemmat ajavat puoleen väliin - jonkun Teboilin pihaan (en muista paikkaa enää). Tällaisia kauppapaikkoja pitäisi välttää kuin ruttoa, mutta minua ei kiinnostanut. Halusin vain koiran.

Lähdin ennen koulunloppua koulusta. Tästä päivästä tulisi yksi elämäni parhaista päivistä. Ajettiin kyseiselle Teboilille. Perillä odottelimme pitkän aikaa. Viimein tajusin lähteä pihalle katsomaan. Siellä oli nainen pienen koiranpennun kanssa. Pentu oli erittäin iloisen oloinen, ja minä erittäin onnellinen saadessani sen ensimmäistä kertaa syliini. Koiranpennulla oli myös nimi, Ritu. Maksoimme koiran hinnan ja lähdimme jonkun ajan päästä. En varmastikkaan osannut kysyä kaikkia tarpeellisia kysymyksiä tuolta naiselta silloin. Häntä ei myöskään kiinnostanut vastata enää sähköposteihini kun kerroin Lilyn kuulumisia, ja että olin pennun nimenkin vaihtanut.
Alku koiran kanssa vaikutti todella raskaalta. Kissatkaan eivät ihan silmän räpäyksessä tottuneet uuteen perheenjäseneen, joten minulle tuli jotenkin paha olo kissojen puolesta ja sain lisää aihetta stressille. Sitten halusinkin sysätä koiran parin päivän kuluttua vasta sen ostamisesta äidille. Lähdin äidin tykö pentu kainalossa taksilla. Nana oli hieman hämillään pennusta. Ja minä itkin ja vänkäsin että voisiko äiti ottaa pennun itselleen. Lilylle tuli ajan kanssa paha eroahdistus, ja lopulta kaikki meni siihen että Lily oli äidin tykönä arkipäivät ja viikonloput minun tykönäni, koska asuin kerrostalossa, ja eräs naapurikin laittoi uhkauslapun postiluukustani sisään. Sitä moni naapuri kävi minulle harmittelemassa, että kuinka joku sellaista on tehnyt. Tein siis oman lappuni vain oman rappuni rappukäytävään, josta ihmiset sen näkivät. Olisi ilmeisesti pitänyt laittaa samanlainen lappu myös A-rappuun, sillä eräs valittaja taisi olla omien veikkauksieni perusteella sieltä.

Myöhemmin muutinkin sitten rivitaloon, jossa iso kivi vierähti sydämeltä - enää ei tarvinnut pelätä että joku naapuri valittais Lilyn yksin haukkumisesta. Ja oli oma pihakin. Myöhemmin jopa aidattiin piha. Oli myös kiva, sillä asunto oli rivitalonpääty asunto - ihan unelma siis.

Vuoden iässä kuitenkin Lily sitten sai kohtauksen. Se vain tuli, enkä ensin edes tajunnut mistä oli kyse. Olin omissa oloissani tietokoneella, kunnes alkoi kuulua todella outoa kolinaa. Lily makasi pöydän alla, ja alkoi sätkimään. Soitin ensimmäisenä äidille. Itkin hysteerisesti, enkä tiennyt mitä muuta olisin tehnyt. Eihän eläimille ollut omia ambulansseja. Lilyn kohtaus meni minuuttien sisällä ohi, vaikka se tuntui todella pitkältä ajalta silloin. Luulin että Lily kuolee. Lily oli kuitenkin kohtauksen jälkeen hetken tokkuraisuuden jälkeen normaali. Seuraavana aamuna kuitenkin sama toistui, ja samana päivänä saatiin aika lääkärille. Lily sai lääkkeet. Lääkkeet maksoivat 92€. Mietin, että millä saisin sen kustannettua jatkossa... Ajan kanssa kuitenkaan lääkitys ei tuntunut purevan ollenkaan, kohtaukset tulivat edelleen ainakin kerran viikossa. Lily alkoi tunnistamaan kohtausten alkamisen, ja tuli aina luokseni peloissaan. Aloin myös itse pelkäämään kohtauksia. Jos olen jossain muualla ja kohtaus tulee, mitä sitten tapahtuu? Myöhemmin lääkkeet vaihdettiin, parempiin ja halvempiin. Lääkkeet maksoivat 32€. Elämä vaikutti ihanalta, sillä Lilyn kohtaukset olivat kaiken kaikkiaan 5 kuukautta poissa. Tehtiin yhdessä pitkiä lenkkejä, 7km päivässä. Ei tarvinnut pelätä kohtauksia. Myöhemmin tapasin poikaystäväni Mikan. Lily kiintyi Mikaan, kuten kaikkiin ihmisiin hyvin nopeasti. Silloin kuin tyhjästä alkoivat myös kohtaukset. Huolestuin. Kohtaukset alkoivat myös lisääntyä. Soitin lääkärille ja kysyin, pystyisinkö nostaa lääkeannosta. Nostin lääkeannoksen, lääkäri sanoi sen olevan ok. Ei kuitenkaan mitään vaikutusta. Myös eroahdistus oli pahentunut huomattavasti. Lily tuhosi nojatuolin. Pissaili useammin sisälle jne. Huolestuin viellä enemmän. Olin avuton enkä tiennyt mitä tehdä. Lily oli niin nuori ja elämän haluinen, en halunnut viedä sitä viellä lopetettavaksikaan. Epilepsia oli ainoa ongelma, ja olin lukenut lukuisia tarinoita siitä, kuinka koira voi elää epilepsiasta huolimatta ihan normaalia elämää lääkityksen kanssa. Meidän kohdalla se ei vaan mennyt niin. Lokakuussa 2014 13. päivä heräsin todella aikaisin siihen että Lilyllä oli kohtaus menossa. Nukuttiin silloin Mikan kanssa, ja pomppasin salamana sängystä ylös kun kuulin että kaikki ei ole nyt kunnossa. Menin lohduttelemaan ja silittelmään rauhallisesti Lilyä. Kohtaus loppui taas hetken päästä, siivosin pissan, ja suuren kuolaläntin, joka yleensä tuli joka kohtauksen yhteydessä. Päästin Lilyn ulos. Lopulta palasimme sisälle. Lily asettui nukkumaan pedilleen. Hetken päästä se asettui Mikan vierelle lattialle, kurottaen Mikan käteen. Sammutin valot ja ajattelin että jatketaan viellä unia. Pieni hiljaisuus, ja sitten kuului kovaa huutoa. Pomppasin jälleen sängystä niin nopeasti kuin pääsin. Lily huusi, luultavasti kivusta. En tiennyt yhtään mitä tapahtuu. Jäin lattialle istumaan ja pitelin Lilystä kiinni. Itkin hysteerisenä ja huusin vain Lilyn nimeä. En tiennyt yhtään mitä voisin taaskaan tehdä. Nopeasti kuitenkin kaikki oli ohi. Lily oli poissa. En voinut uskoa sitä, se ei ollut yhtään todentuntuista. Niin nuori koira, ikää vain 1v 11kk. Olisi kohta 2 vuottakin täyttänyt. Ei keritty sinne asti. Olin aivan poissa tolaltani ja todella järkyttynyt. Se oli elämäni yksi kamalimmista päivistä koskaan. Olin menettänyt parhaan ystäväni, perheenjäseneni, ainoan asian joka oli pelastanut minut masennukselta, saanut minut liikkumaan, sai minut tuntemaan oloni rakastetuksi - kaikki se oli viety minulta pois. Syytin itseäni, sillä en välttämättä ollut se kaikkein paras kasvattaja Lilylle. Itsekkäästi olin Lilyn hengissä pitänyt. Eläinlääkäritkin jotkut olivat vain nauraneet Lilyn pissausongelmalle. En uskonut että ketään kiinnostaa. En usko että kukaan uskoi mitä mä olin menettänyt. Myös samaan syssyyn Lilyn kuoleman kanssa, jouduin antamaan Bobby-kissani pois uuteen kotiin. En tuntenut silloin minkäänlaista katumusta. Olin niin väsynyt kun Bobby ei sopeutunut sisäkissan elämään. Vasta jälkeenpäin pitkän ajan kuluttua pystyin suremaan asiaa kunnolla, kun Lilyn kuolema oli käsitelty.

Olisin halunnut jälkeenpäin tehdä niin monta asiaa toisin. Olisinpa ehtinyt viedä Lilyn piikille ajoissa. Mutta ehdin vain miettiä asiaa, ja sekään ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta, vaikka sitä usein mietin.
Kamppailu epilepsiaa vastaan oli loppunut, ja olimme sen Lilyn kanssa hävinneet. Vaikka Lily ehti olla elämässäni hyvin pienen ajan, se jätti ikuisen jäljen kuitenkin sydämeeni. Kukaan ei tule viemään Lilyn paikkaa sieltä, minne ensimmäisen koiran paikka kuuluu.

Toivottavasti meidän tuleva koiruus sitten joskus olisi yhtä ihana tapaus kuin Lily, ja toivottavasti terve ja eläisi pitkän elämän meidän kanssa.

Lily oli paras koira ♥

UUSI ULKOASU JA NIMI

Oon jo hetken aikaa kamppaillut ulkoasun kanssa, ja vielläkään en ole tyytyväinen - täysin. Lisäksi vaihdoin blogin nimen. Lifeless life -nimi on entisen blogini nimi (joka oli myös täällä bloggerissa saman osoitteen alla) ja halusin ottaa sen takaisin käyttöön, nyt blogi on kuin tavallaan uudelleen herätetty henkiin, lukuunottamatta vanhoja postauksia joita ei enää takaisin saa ja toisaalta hyvä niin. Another way out ei oikein ollut omaan mieleeni, alun alkaen epäröin sen käyttöä. Pelkästään blogin perustamisessa meni pitkään, sillä mun oli erittäin vaikeaa keksiä sopiva nimi. Lopulta tulin siihen tulokseen, että sekään ei ollut enää hyvä. Ulkoasu tulee varmasti muuttumaan viellä moneen otteeseen...

 Hermiä ja pentuja käytiin viikonloppuna katsomassa. ♥
Oli ihana huomata kuinka iloinen Hermi oli erityisesti tällä kertaa. Arkana koirana oli edistystä että se tuli meitä jopa melkein ovelle asti jo vastaan. Toivotaan kovasti että Hermistä kehittyisi viellä hyvä näyttelykoira ja mahdollisesti saisi myös omat pennut tulevaisuudessa, jos oikein hyvältä näyttää. Peukut pystyyn sille.

Vein Mikan 6.3. elokuviin katsomaan Deadpoolin. Mika ei tiennyt koko asiasta mitään, joten se oli pienen pieni ylläri. Deadpool oli aivan mahtava, ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille (etenkin Marvelin ystäville). Sopivasti alapää huumoria, toimintaa, draamaakin pieni silaus, ja Hugh Jackman vitsit, ne oli parhaita, iskivät muhun todella hyvin Wolverine/Hugh Jackman fanina! Uusinta X-Men Apocalypseä odotellessa (vaikka ilmeisesti Wolverine siinä ei olekkaan). 

 Koiranpentuja käytiin kattomassa taas lauantaina. :) Olivat kasvaneet hurjasti, pienistä nukkuvista ja tuhisevista palleroista oli tullut jo vähän isompia palleroita, jotka jo leikkivät keskenään, juoksentelivat ympäri taloa, ja olivat erittäin iloisia pieniä spanieleita. Hampaatkin olivat kuin neulatyynyt! :D Aivan ihania tapauksia, ja tosiaan ensimmäiset pennut, jotka olen nähnyt todella pieninä. Luovutusikäinen on ollut nuorin, mitä näitä ennen olin nähnyt. 

 Löysin yksi päivä tällaiset Vansit Tampereen Bonuskirppikseltä. Maksoivat 5 euroa, ja sattuivat just oleen mun kokoa, joten nappasin ne sovituksen jälkeen mukaan. 

 Yksi päivä käytiin Alinan kanssa ostamassa meidän bussikorteille paremman väriset suojukset. Olin jo vuoden verran suunnitellut suojakuorten ostamista, mutta en vaan saanut koskaan aikaiseksi. Alinan kanssa kuitenkin ryhdyttiin tuumasta toimeen, kun Alina oli epäonnekseen saanut saman väriset kuoret kuin minä, vaikka ei niitä olisi missään nimessä halunnut. :D

Edeltävänä päivänä löysin UFF:ilta tämän takin. Häiritsevästi yksi nappi näytti puuttuvan, mutta mua se ei haitannut koska maksoin tästä takista 6 euroa, jonka normaali hinta oli 30 euroa, siksi nappasinkin sen mukaani. 

Kauheasti muuten ei nyt ole erityisesti tapahtunut mitään. Tällä hetkellä olen kipeänä, sillä viikonloppuna iski flunssa, kurkku kipeänä ja hirveä olo + maailman kamalin kuiva yskä. Eilen olo oli aivan hirveä, tänään jo vähän taas parempi.

Alicanten matka vaan lähestyy! Toivottavasti sairastuin nyt, enkä sillon lähtöpäivänä, sillä nyt kerkiän sairastamaan, ja toivottavasti tauti ei uusiudu kovin pian. Mikalla on ollut kestämistä kun oon vaan valittanut ja ollut passattavana.